tiistai 5. huhtikuuta 2016

Vaihtelevaa näkyväisyyttä

Päivä 4
Matka 19.6 km
Korkeus 1120m
-8--14 astetta. Aamulla ja illalla tyyntä. Päivällä kevyttä tuulta. Aamun whiteout ja lumisade helpotti lounaan jälkeen. Illalla pilvetön sinitaivas.

Noniin. Tänäänkin on taas hieman hiihdelty. Aamulla lähdettiin poutaiseen mutta maidonharmaaseen aamuun. Eka legin jälkeen näkyvyys meni n. 50 metriin ja pinnanmuodot alkoivat hävitä. Kompassit esiin ja matka jatkui aina väillä ladunavaajalle korjaussuuntia huudellen. Ahkion vaihtelevasta "painosta" päättelimme kyseessä olevan vuoroin loivaa laskua ja tiukempaa nousua. Muutoin ylä- ja alamäkien hahmottaminen oli käytössä mahdotonta. Mutta kuten aina, ahkera työ palkitaan ja tällä kertaa palkinto tuli lounastauon jälkeen auringon muodossa. Iltaa kohti sää selkeni kirkkaaksi auringonpaisteeksi ja tuuli tyyntyi viimeisille legeille. Tämänhetkinen leiripaikka on upeimpia missä olen ollut, loiva harjanne jossa auringonlaskussa jäätikön toisella puolen vuoret ja takana aavaa jäätä silmänkantamattomiin. Joskus vaeltajiakin hemmotellaan. Ruoka valmistumassa ja sitä odotellessa totean perinteisen kliseen: retkikunnalla kaikki hyvin. -uippa, Eero, Kossu ja Joonas

2 kommenttia:

  1. On teillä siellä ihkua.Terveisiä sateisen harmaasta Itä-Suomesta.

    VastaaPoista
  2. Oi että! Tulee kuulkaa melkei tippa linssii ku kuulostaa maisemat nii kauniilta :D On se hyvä et teitäki hulluja jollai hemmotellaa <3 Tsemii! <3: Jenni from Hesa City Hoods

    VastaaPoista