keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Myrskyn jälkeen on poutasää

Päivä 12
Matka 24,6 km, 8 legiä
Korkeus 770m
-10..-18 astetta, vienotuuli, pilvetön sinitaivas, illasta pilvet valtasivat leirin maatapitkin.

Tänään oli upea hiihtopäivä. Aamulla heräsimme täysin tyyneen auringon paisteeseen. Pulkat olivat eilisen myrskyssä hautautuneet tiukasti hankeen ja lumi oli tuiskunnut muutenkin jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Tyynessä kelissä oli mukava rauhassa tyhjennellä ahkio tavaroista ja putsata lumesta. Vaikka pakkasta oli aamulla -18 astetta, tuntui keli lämpimältä verrattuna edellisten päivien puhureihin. Taivaan ollessa nyt kirkas, oli edessämme muutoinkin vallan komea maisema Åsgardfonnan itäpuolen jäätikkövirtojen ja vuonojen halkomaan jyrkkäpiirteiseen rannikkoon. Puolitoista vuorokautta sitten leiriä pystyttäessä emme tienneet tuosta mitään.

Tuuli ja pakkanen olivat tiivistäneet hangen kovaksi ja suksi luisti hyvin. Hanki tosin ei ollut enää tasainen, vaan erilaisten sastrugien, eli tuulimuodostumien kuvioittama. Auringon paistaessa selkään, saattoi jo hyvin tuntea sen lämmittävän vaikutuksen. Lounaan jälkeen pakkanen oli pudonnut jo -10 asteeseen ja tyynessä kelissä sai hiihdellä paitahihasilleen.

Toiseksi viimeisellä legillä sattui ikävä vahinko, kun Eeron ahkio kellahti sastrugia ylittäessä ympäri ja siinä rytäkässä ahkion päällä nipussa olleen teltan kaari tarrasi kovaan hankeen ja katkesi kahdesta kohtaa. Onneksi meillä on hyvät korjausvälinesarjat mukana ja alumiinikaari saatiin elvytettyä taas toimintakuntoon.

Lähestyessämme pohjoista niemenkärkeä, laitoimme tänään ensimmäistä kertaa karhulangat leirin ympärille. Karhulanka on ansalanka, jonka toisessa päässä on erityinen haulikon panos, joka ampuu ilmaan hälyttävän paukun. Parhaimmassa tapauksessa se pelästyttää tunkeilevan karhun tiehensä, mutta vähintäänkin se hälyttää teltassaolijoita vaarasta. Torrakko on sitten toisen teltan eteisessä valmiina leirin puolustusta varten. Toivottavasti ei tarvitse yöllä hereillä.

-- Joonas, Kossu, Eero ja Mikko. Retkikunnalla kaikki hyvin.

1 kommentti:

  1. http://www.metsa.fi/tiedotteet/-/asset_publisher/570rnyHbs5Xr/content/saimaannorpan-kuutteja-loytyi-ennatysmaara-79?inheritRedirect=false&redirect=http%3A%2F%2Fwww.metsa.fi%2Ftiedotteet%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_570rnyHbs5Xr&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-6&p_p_col_pos=1&p_p_col_count=2
    Täälläkin kaikkia hyvin, mitä nyt Eppu-hauvalla(kin) on ilmeisesti isäntää ikävä <3

    VastaaPoista